Molli ja Jussi

Anonyymi

Moona ja Joona olivat sekä luokkakavereita että naapureita. Koska olivat menneet joskus sekaisinkin huonon kuuluvuuden vallitessa, käytettiin nimiä Molli ja Jussi. Molemmat olivat 14 wee, mutta käyneet riparin jo talvella. Naapureita kun olivat, olivat jo vuosia leikkineet yhdessä, eikä lähiseudulla oikein muita ollutkaan.

Jussin fossiilit vierailivat kuukauden verran mollien mökillä, mutta kävivät vielä sieltä käsin työssään. Molli ja Jussi olivat työn ajan kahdestaan. Oli hirveän kuuma, 34 raatia. Vaikka olivat paljonkin olleet yhdessä, pitivät edelleen uimapuvut visusti päällä.

Mikä lie ollut Mollilla mielessä, johtuiko siitä, että uimisten välillä valuivat norona hikeä, vai oliko muitakin syitä, mutta sai ehdottaneeksi, että riisuttaisiin uimakoltutkin, kun on niin kuuma. Kyllä se Jussista tuntui tekosyyltä, mutta ihan kivalta.

Molli kysyi, kumman riisuisi ensin, bikinin ala- vai yläosan. Jussi sanoi. että "kun mulla on olemassakin vain alaosa, niin aloitetaanko siitä?" Ja riisuivat. Jussin silmät nousivat puolen tuuman tapille, kun näki. että Mollin superkaunis ja herttainen vittu oli vielä aivan posliinina. Sitä ei ollut osannut odottaa.

Molli kukerteli, että se oli ihan tarkoitettu Jussin nähtäväksi, mutta oli ollut vaikea keksiä, miten näyttäisi kaiken intiimämpää, mutta saihan sitten kakistettua ulos. "Ihan joka aamu seivasin sen turhaankin, mutta sitten oli pakko rohjeta.

Ei ollut vaikea arvata, miten Jussin kyrvälle kävi. Nousi kivikovana ja seisoi turvonneena, otti eteen. - Molli: "Onpa upea, paljon upeampi, kuin ikinä osasin kuvitella." - Jussi: "Vaan enpä minäkään osannut aavistaa, että sinun vittusi on niin kaunis."

Molli: "On superkiva, että ajattelet niin. Olen vähintäänkin imarreltu, millaisen vaikutuksen se teki sinuun."

Jussi: "Johtuu varmaan meidän molempien ujoudesta, ettei nuorempana tullut harrastettua lääkäri- eikä kotileikkejä, missä jotkut kuuluvat tutustuneen toisen sukupuolen elimiin. Eikä niitä tullut leikittyä muidenkaan kanssa."

Molli: "Mutta nyt otetaan takaisin. Haluatko nähdä, miltä siellä sisempänä näyttää?" - Jussi: "Ilman muuta. Olenhan minä netin kuvista jotakin nähnyt, mutta tietysti todellinen on havainnollisempi."

Molli kävi istualleen tuolille, levitti jalkansa aivan auki, ja vielä vitun huulet sievillä sormillaan: "Siellä näkyy emätinkin. En ole vielä ollut poikien kanssa, mutta olen tahallani venyttänyt immenkalvon reikää, että sitä ei juuri huomaakaan. Ennen se ei ollut juuri isompi kuin kynän mentävä. Koska reikä nyt on niin iso, voit nähdä, miten supistelen ja rentoutan emätintä. Tällei."

Jussi: "Wau, mä en oo kyl koskaan nähny mitään niin nättiä. Miten sää osaatkin?"

Molli: "Ja sit mul on vielä yks asia. Mul on nyt kaiken varmemmat päivät, niet sä saat, jos nimittäin haluut, kokeilla miltä tuntuu panna kyrpä sinne sisälle ja lauetakin. Mut sitten jatkossa pitää käyttää kortsua, kunnes lekuri suostuu määrään pillerit."

Ei siinä mietitty. Molemmat oli niin kiihottuneita, että Jussi työnsi kyrpänsä heti Mollin vittuun, kuitenkin hitaasti, kun ei ollut varma, tekeekö se kipeää. Ei tehnyt.

Muutaman vedon ja työnnön jälkeen molemmat laukesivat, ja kiivaasti laukesivatkin. Takertuivat toisiinsa kuin yhteen liimatut ja suutelivat toisiaan ensimmäisen kerran.

Molli: "Tiedäksä, tätä ma oon kuvitellu jo neljä vuotta nukkumaan mennessä, mut nyt se on ihan totta. Vielä uuvestaan, mä olin hirveen otettu, kun sää kiihotuit mun vitusta." 🌹👀

2

2481

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Molli ja Jussi 2

      Snadilaiset olivat nyt toisissaan kiinni ihan jatkuvasti. Ihastelivat molemmat, kuinka luontevalta se tuntui, kun oli päässyt alkuun. Molli käytti myös tilaisuuden tutustua Jussin elimiin.

      Sai tunnustella kyrpää sekä ponnahduksen jälkeen, kun kyrpä oli löysänä, sekä ennen seuraavaa bylsimistä, jolloin kyrpä oli kivikova. Ero oli todella merkittävä. Normaalitilassa se oli ihan pletru, mutta juhlakunnossa kuin vasaran varsi.

      Molli: "Itse asiassa se ei tunnu ollenkaan oudolta, vaikka alkuun tuntuikin. Vittuhan toimii ihan samoin, vaikkei se juuri näy. Lepotilassa vittu tuntuu pehmeältä kuin mikä tahansa muukin, mutta kiihottuneena se on kova, kuin olisi peltiä ja tiukka kuin viulunkieli."

      JussI: "Ja silloin, kun kyrpä on kovana, kiihotuksen tuntemus on niin voimakas, kuin olisi pelkkää kyrpää, ja tuntisi sen vähän niinku erillisenä. Lepotilassa sitä ei huomaakaan."

      Molli: "Kyl se on ihan sama vitun kanssa. Kiihottuneena sen olemassaolon tuntee selvästi. Muuten sitä ei huomaakaan."

      Jussi: "Voit kokeilla myös kiveksiä, nehän on tavallisesti isot ja pehmeät, mutta kun ottaa eteen, kivespussi pienenee ja muuttuu aika kiinteäksi. Muutenhan en niistä muuta tiiä, kuin mitä oon lukenu. No sen kyllä tiiän et, sieltä tulee siittiöitä, ja eturauhasesta sperman nestettä. Mut eihän niitä näe, enne ku ne tormaltaa ulos."

      Ponnahtivat uudestaan, mutta sitä ennen kävivät uimassa ja Jussi herttaili nuolemalla Mollin vittua ja peräreikääkin. Molemmat olivat jo kuin sekopäät. Nyt kuluteltiin aikaa ja tunnusteltiin, miltä tuntuu.

      Tuntui mielettömän kiihottavalta. Lopulta laukesivat valtavaan orgasmiin, jolle ei ollut tulla loppua ollenkaan. Aivan käsittämättömän ihanaa. Syleilivät ja suutelivat toisiaan kuin mielettömät.

      Jussi vielä orgasmin jälkeenkin suuteli pitkään ja kielellä herttaili pyörittelemällä sitä Mollin persereiässä. Molli sanoi, että se tuntui aivan irstaan ihanalta. jotenkin syntisen ruokottomalta.

      Kävivät järvessä ja lounastivat herkkupitsaa ja herkkuleivokset, joivat herkkukahvia. Herkkusapuskan jälkeen keksivät että voisivat masturboida toisilleen. Seisoisivat puolentoista metrin päässä toisistaan. Molli sanoi, että voisi näyttää, miten tytöt sormettavat klittaa, ja Jussi, miten pojat runkkaavat.

      Oli niin miellyttävää katsoa, että molemmilta pääsi tukahtunut huuto, että onpa ihanaa. Havaitsivat, että se pitää ottaa pysyvästi ohjelmaan. 🌹👀

    • Molli ja Jussi 3

      Fossiilit olivat liikkeellä jussien autolla. Pääsivät töistä kolmelta. Kävivät kaupassa ja tulivat puoli viideltä.

      Molli ja Jussi olivat edelleen ilkosillaan.

      Äiti-Molli: "Näyttää, kuin täällä olisi edistytty. Tehän olette nyt alasti sulassa sovussa ja vielä suu messingillä. Näin se aika kuluu. Ei me fossiilit kiirehditty, mut kyl me ootettiin, et tällei saattas käydä. Me ny ensteks pulahetaan järveen, ku on niin hikinen päivä. Sit voitas vähän ratustaa herkkusapuskaa, ja sit me vähän herttailtas Jussin fossiilien kanssa."

      Ei ollut uutta eikä outoa, että fossiilit olivat mökillä sään salliessa ilkosillaan, vaikka Molli ja Jussi olivatkin ujostelleet toisiaan ja olivat uima-asuissa. Ei ollut myöskään salaisuus, että fossiilit vieraillessaan vaihtoivat keskenään puolisoita, ja ponnahtivat ja herttailivat toisen siipan kanssa. Olivat niin hyviä ystäviä, että siitä oli tullut ihan vakioiloa.

      Uinnin herkkuruoan ja fossiilien hellittelyn jälkeen isä-Molli lausui, että nythän sitten voidaankin saunahomma laittaa uusiksi: "Lopetetaan perhesaunominen. Sinne ei ihan kaikki kuusi mahdu, mutta miten olisi, jos fossiilit saunois yhdessä, ja toisessa vuorossa Molli ja Jussi, jotka varmaankin haluaa vastedes olla yhdessä."

      - "Ei sillä, että sauna olisi otollinen paikka bylsiä, mutta tällä tavalla fossiilit saisivat juttuseuraa, ja samoin snadilaiset."

      Aiti-Molli: "Nuorille voitas sit antaa saunakammari, niin siel vois sit bylsii ja herttailla, ja jossain määrin niiku nukkuukkin."

      Molli ja Jussi: "Kannatetaan. Me halutaan olla niiku yhes."

      Ei paljon järjestelyjä muutettu, mutta sopu ja yhteisymmärrys oli täydellinen. Molli ja Jussi olivat löytäneet toisensa uudella tavalla, joka ei huono ollutkaan. Molli asettui jusseille asumaan, mutta kävivät molemmat Mollin fossiileita moikkaamassa. Välillä olivat yötäkin.

      Ja fossiilit vierailivat usein tointensa luona herttailemassa ja bylsimässä. □ 🌹👀

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      74
      1980
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1229
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1028
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      24
      1023
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      91
      719
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      697
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      115
      692
    8. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      652
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      645
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      59
      598
    Aihe